Kelvottomissa oloissa pitämistä, tulehdusten ja murtumien hoitamatta jättämistä, perustarpeiden laiminlyömistä ja tahallista kärsimyksen aiheuttamista. Esimerkiksi tällaisista eläinsuojelurikoksista annetaan Suomessa vuosittain toistasataa tuomiota. Seurauksena on lievimmillään sakkoa, törkeissä tapauksissa enimmillään neljä vuotta vankeutta.
Varsinaisen rangaistuksen lisäksi tuomittu voidaan määrätä eläintenpitokieltoon. Sillä pyritään suojaamaan eläimiä kaltoinkohtelulta. Tilastotieto vuosilta 2009 –2023 osoittaa, että useimmiten kielto on määräaikainen ja kestoltaan enintään neljä vuotta. Näin voi käydä, vaikka eläimille aiheutettu kärsimys olisi ollut julmaa ja tietoisesti aiheutettua.
Tässä joitain esimerkkejä viime vuosilta.
Nainen kohdisti lemmikkikyyhkyynsä sadistista väkivaltaa muun muassa murtamalla sen siivet ja laittamalla sen mikroon. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeästä eläinsuojelurikoksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määräsi eläintenpitokiellon neljäksi vuodeksi.
Turkulaismies antoi hankkimansa koiranpennun nääntyä kuoliaaksi ja laiminlöi myös toisen koiransa hoidon. Hän sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja määrättiin kymmenen vuoden eläintenpitokieltoon, joka koskee vain koiria.
Nurmijärvellä mies jätti harrastuksena hankitut lampaansa heitteille, ja osa niistä ehti nääntyä nälkään. Hänet tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin neljän vuoden eläintenpitokieltoon.
Aina eläintenpitokieltokaan ei toimi. Salolainen pariskunta jätti yli sata eläintä vaille asianmukaista hoitoa ja ravintoa ja sai niin ikään neljän vuoden eläintenpitokiellon. Alle vuosi tuomion antamisen jälkeen heidän hallustaan löydettiin taas kymmeniä huonokuntoisia eläimiä, joita oli pidetty karmeissa oloissa.
Mistä kumpuaa luottamus, että eläimiä tietoisesti kaltoinkohdellut olisi muutaman vuoden kiellon päätyttyä muuttunut vastuulliseksi eläintenpitäjäksi?
Herää kysymys, mistä oikein kumpuaa luottamus siihen, että eläimiä tietoisesti kaltoinkohdellut henkilö olisi muutaman vuoden kiellon päätyttyä muuttunut vastuulliseksi eläintenpitäjäksi. Tai että koirien hoidon laiminlyönyt toimisi vastuullisesti jonkin toisen lajin kohdalla. Olisiko tuomioissa sittenkin kyse siitä, että oikeus eläinten pitämiseen nähdään monesti painavampana kuin eläinten oikeus siedettävään elämään?
Laiminlyöntien taustalla ei tosin aina ole silkkaa välinpitämättömyyttä, vaan esimerkiksi mielenterveysongelmia tai yksin jäämistä uupumisen kanssa. Myös tällöin määräaikainen kielto tuntuu tehottomalta, jos huonosti voiva ihminen jätetään tuomion jälkeen ilman riittävää tukea.
Ainakin vaikuttaa siltä, ettei eläinten kärsimystä edelleenkään pidetä kovin vakavana asiana – edes siitä huolimatta, että tutkimustietoa nisäkkäiden, lintujen ja jopa kalojen rikkaasta tunnemaailmasta on ollut jo pitkään saatavilla.
Suhtautumisemme eläinten kärsimykseen näyttäisi kuitenkin vaihtelevan sen mukaan, mikä eläimen rooli sattuu olemaan. Näemmekö siinä esimerkiksi asuinkumppanin, karvaisen vauvan, hyvinvointia tuovan hyödykkeen vaiko kulutustavaran?
Lemmikkien hyvinvoinnista pyritään useimmiten pitämään huolta. Tämä menee jopa niin pitkälle, että sosiaalisen median oikeusistuimissa jaetaan tuomioita vääränmerkkisen kissanruoan valitsemisesta. Toisaalta lemmikkienpidon sudenkuoppia ovat niiden inhimillistäminen ja kyvyttömyys tunnistaa lajityypillisiä tarpeita.
Näemmekö eläimessä esimerkiksi asuinkumppanin, karvaisen vauvan, hyvinvointia tuovan hyödykkeen vaiko kulutustavaran?
Sen sijaan tuotantoeläinten kärsimys on tapana ohittaa, mikä ilmenee muun muassa megateurastamoja kritiikittä ylistävinä uutisartikkeleina tai hallituksen aikeena sallia uudelleen porsaiden kirurginen kastrointi. Luonnoneläimiin kohdistuva väkivalta puolestaan on Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY:n mukaan jopa yleistynyt ja raaistunut.
Mutta suhtautuminen eläinten kärsimykseen on erilaista myös sen mukaan, keneltä kysytään. Kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta, onko jonkun omaisuudeksi luettujen eläinten elämänlaatu hyvää tai koituuko muoviroska mökkilaiturille kakkivan linnun kohtaloksi.
Tutkimuksen mukaan eläinsuojelurikoksista annetut tuomiot vaihtelevat suuresti sen mukaan, kuka tuomari ne on antanut. Vaikka vaihtelulle voisikin löytää monia selityksiä, osittain se heijastelee luultavasti yksittäisten oikeudenkäyttäjien erilaista suhtautumista eläinten kokemaan kärsimykseen. Rangaistuksissa on enimmäkseen sovellettu asteikon matalaa päätä.
Isoin este eläinten hyvinvoinnille eivät lopulta taida olla ne tapaukset, joissa eläimille aiheutetaan kärsimystä tieten tahtoen. Sitä suurempi ongelma näyttäisi nimittäin olevan, että muu yhteiskunta suhtautuu asiaan aivan liian välinpitämättömästi.
Jamie Vesterinen
Kolumnisti toivoo, että eläimet kohdattaisiin nykyistä useammin yksilöinä.