Paltamon sääksenpesälle odotetaan malttamattomana asukkaita. Sääksisäätiön seuraamilla pesillä on jo asukkaat Janakkalassa, Ylläslompolossa ja Taipalsaarella.
Paltamon pesässä on ollut asukkaita 15 vuotena.
Viime vuonna siellä asui nuori sääksipariskunta, joka ei vielä saanut poikasia. Tommi ja Liisa -nimet saaneet sääkset harjoittelivat ahkerasti parittelua, mutta se ei johtanut vielä viime kesänä tulokseen.
Urossääksi oli viime vuonna biologi Vesa Hyyryläisen mukaan jo sukukypsä, mutta naaras vaikutti vielä liian kokemattomalta. Tuolloin Hyyryläinen arvioi, että vuonna 2025 ne ovat varmasti sukukypsiä ja parittelutekniikkakin on ehkä paremmin hallussa.
– Tommi on Liisan selässä ihan oikein, mutta Liisan pitää osata kääntää pyrstöään niin, että siemenneste pääsee valumaan munajohtimeen, jossa hedelmöittyminen tapahtuu. Se ei ole ihan helppo homma, ja osumatarkkuus on aika huono. Tämä on myös syy siihen, miksi sääkset parittelevat jopa satoja kertoja.
Uroksen pesintävietti näytti viime vuonna vahvalta, koska se hautoi pesällä naaraan ollessa poissa. Munat vain puuttuvat.
Koiraan tehtävänä on hautoa sillä aikaa, kun naaras on esimerkiksi syömässä.