Uutiskuviin liitetään voimakas aitouden, luotettavuuden ja totuudenmukaisuuden sädekehä: kuva on totta. Mutta vaikka itse kuva olisikin totuudenmukainen, sen valintaan, rajaukseen, julkaisemiseen ja asiayhteyteen liittyy lukemattomia asioita, joilla voi muuttaa kuvan välittämää sanomaa. Uutiskuvat rakentavat maailmankuvaa lukijoille ja katsojille.
Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Hanna Weselius on tutkinut mm. aikakauslehtien henkilövalokuvia. Median laitoksella työskentelevän Weseliuksen mukaan uutiskuvien totuudenmukaisuutta vahvistetaan muun muassa toistamalla; mitä useampi lehti julkaisee saman uutiskuvan, sitä todempi kuvasta ja sen välittämästä todellisuudesta tulee.
– Ympäri maailmaa kuvajournalistit valitsevat saman kuvan. Kuorossa kerrotaan, että olemme oikeassa ja objektiivisia, ironisoi Weselius.
Ihmisistä, joita kuvataan paljon, tulee tärkeämpiä.
Toistaminen pätee myös henkilökuviin. Ihmisistä, joita kuvataan paljon, tulee tärkeämpiä.
Eri lehdet haluavat myös tietoisesti välittää eri tavoin painotettuja kuvia maailmasta. Toimitukselliset filosofiat, juttumuodot ja mediakonseptit määrittävät, miten ympäröivää todellisuutta kunkin julkaisun kuvissa esitetään.
– Lehden toimituksessa rakennetaan huolellisesti yhteinen todellisuus ja pohditaan millaiset kuvat esittävät sitä parhaiten, sanoo Weselius.
Valokuvien kohdalla suunnitelmallisuus on äärimmäisen konkreettista. Tiedetään etukäteen, mihin kohtaan tekstiä kuva upotetaan ja mitä kuvalta halutaan.
Kumpi kuva on totuudenmukaisempi? Samasta tilaisuudesta, samasta aiheesta on otettu kaksi tyystin eritunnelmaista kuvaa. Helsingin Sanomien julkaisemassa kuvassa Sipilä, Soini ja Stubbovat maansa myyneitä, kun taas Aamulehden kuvassa kolmikko paiskaa voitokkaasti kättä.
”Oikein” ja ”väärin” kuvattu ihminen
Hanna Weseliuksen mukaan uutiskuviin liitetään aina myös tietyt muodolliset asiat: mm. valtaapitävät kuvataan alaperspektiivistä käsin ”kravattia pitkin”, syyrialainen pakolaisnainen kuvataan usein madonnamaisena hahmona lapsi sylissään. Kuvien asetelmien perinteet juontavat juurensa maalaustaiteeseen ja aina kirkkotaiteen traditioihin.
Pakolaisen "kuuluu" näyttää resuiselta uhrilta.
Valokuvan “oikein” ja ”väärin” kuvaamisen perinteet rakentuvat hitaasti ja niiden muuttaminen vaatii aikaa. Kun kirjoittamattomia sääntöjä rikotaan, syntyy väittelyä. Länsimaisiin vaatteisiin pukeutuneet turvapaikanhakijamiehet älypuhelimineen aiheuttivat närää, sillä he eivät täyttäneet odotuksia klassisesta pakolaisesta: pakolaisen kuuluu näyttää resuiselta uhrilta.
Valokuvan kautta myös arvotetaan niiden kohteita, ihmisiä.
– Vaikka uutiskuva ei ole juurikaan muuttunut, niin nykyään sentään niin sanotuille toisille, esimerkiksi kodittomille, annetaan kuvateksteissä nimet, kertoo Hanna Weselius.
Kuvan kautta ei ainoastaan rakenneta kuvaa yksittäisestä ihmisestä vaan myös ihmisryhmästä, jota hän edustaa. Esimerkiksi naisia valokuvataan yhä usein alisteisina kohteina – ei aktiivisina toimijoina.
– Naisia objektivoiva kuva esittää naisen uskonnollisten tai eroottisten kliseiden kautta. Uhriuttavassa kuvassa nainen on voimaton, nimetön ja avuton osa massaa maailman pahuuden keskellä, tiivistää Weselius.
Tuorein esimerkki uhriuttavasta ja objektivoivasta naiskuvasta oli Brysselin maaliskuisten terrori-iskujen yhteydessä maailmanlaajuisesti levinnyt kuva ”haavoittuneesta” lentoemäntänaisesta alusvaatteisillaan.
Keskustelua naisten kuvaamisesta on käyty myös Suomessa. Markus Jokelan Haitin maanjäristyksen yhteydessä ottama kuva nuoresta puolialastomasta tytöstä aiheutti keskustelua.
Hanna Weselius osallistui itsekin aktiivisesti kuvasta nousseeseen debattiin. Olisiko esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaissut kuvan puolialastomasta suomalaistytöstä? Silloinen Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen päällikkö Heikki Aittokoski kiisti, että kuva olisi julkaistu sukupuolen perusteella.
Weselius totesi tähän: "Totta kai kaunis, kärsivä nainen iltaruskossa tekee paremman uutiskuvan kuin ruma, kärsivä nainen sateessa. Hyvännäköinen kuva herättää huomiota. Mitä sitä kieltämään tai selittelemään."
Kuvatekstillä voidaan harhauttaa
Kuvatekstien manipulointi on myös alaa vaivaava ilmiö. Samaa kuvaa voidaan käyttää lukuisiin eri tarkoitusperiin, sillä kuva ei yksinään väitä mitään, vaan se diskurssi, johon kuva liitetään.
MV-lehti julkaisi HUSLABin neulasekaannuksesta kertovan juttunsa yhteydessä asiaan liittymättömän kuvan, jota käytettiin rasistisiin tarkoituksiin.
Hanna Weseliuksen mukaan on pelkästään positiivista, että ihmiset eivät enää usko sokeasti kuvaan.
– Mitä enemmän kyseenalaistetaan, sen parempi. MV-lehden kaltaiset roska-aviisit sahaavat omaa oksaansa parantaen samalla ihmisten medialukutaitoa.
Kuvamanipulaation armoton maailma
Kuvamanipulaatioista puhutaan paljon, varsinkin luontokuvauksessa. Uutiskuvissakin niistä nousee poikkeuksetta kohu, ja kiinnijääneisiin suhtaudutaan ankarasti.
Hanna Weseliuksen mukaan kuvankäsittelyyn kiinnitetään kuitenkin liikaa huomioita.
– Todelliset valtarakenteet ovat muualla. Ei kuvaajan tai kuvankäsittelijän hallussa.
Weselius näkee kuviaan käsittelevän valokuvaajan pikemminkin tiukentuneen kilpailutilanteen uhrina kuin kavalana roistona.
Ikoni muuttuu meemiksi
Joskus uutiskuvat muuttuvat ikonisiksi symbolikuviksi, kun shokeeravat kuvat leviävät sosiaalisessa mediassa huikealla vauhdilla. Esimerkiksi veteen huuhtoutuneesta syyrialaispojasta Alan Kurdista tuli Eurooppaa ravistelevan pakolaiskriisin ikoni yhdessä yössä.
Hanna Weseliuksen mukaan traagisesta kuvasta tuli internet-meemi, jota kopioitiin massoittain. Variaatioita tekivät niin suomalainen kuvanveistäjä Pekka Jylhä kuin maailman vaikutusvaltaisimpiin lukeutuva käsitetaitelija ja ihmisoikeusaktivisti Ai Weiwei.
– Massa, jolla kuvaa toistettiin oli käsittämätöntä. On ihmeellistä, jos kuvasta ei tule totta tuolla toiston määrällä, toteaa Weselius.
Hanna Weselius on tutkija ja Aalto-yliopiston median laitoksen yliopistonlehtori, joka on työskennellyt taitelijana ja valokuvaajana. Weselius on opiskellut valokuvausta ja väitellyt henkilövalokuvien rakentamisesta aikakauslehdissä.