Teloitustyyliin murhattuja siviiliasuisia ihmisiä lojumassa kotien edessä ja autoteillä, liki kolmensadan ihmisen huolimattomasti peitetty joukkohauta, raakalaismaisesti hävitetty, ryöstetty ja raiskattu perhelähiö.
Toimitukseen tulee paljon kysymyksiä siitä, miksi tällaista julmuutta näytetään uutiskuvissa. Ahdistus on ymmärrettävää. Eivät nämä kuvat jätä ketään meistä rauhaan.
Butšan kuvia ei varmasti missään journalistisessa mediassa ole julkaistu ilman harkintaa. Yle Uutisissa näiden kuvien julkaisua edelsi keskustelu, jossa punnitsimme huolella Butšasta tulleiden tietojen merkitystä ja sieltä saapuneita kuvia omaa journalistieettistä ohjettamme vasten. Päätös ei ollut helppo: tiedostimme, että yleisö tulee järkyttymään.
Uutisjournalismin päätehtävä on välittää yleisölle mahdollisimman todenmukainen kuva maailmasta, ja kuvalla on yhtä tärkeä tiedonvälitystehtävä kuin muullakin journalismilla. Myös sodasta täytyy pystyä välittämään mahdollisimman totuudenmukainen käsitys. Sodan todellisuus on kauheaa, ja yleisöllä on oikeus tietää.
On myös siviilien etu, että uutismedia seuraa sotia ja kertoo niiden kauheuksista ja mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista myös kuvin. Sodan alle jääneet yleensä itse haluavat maailman tietävän totuuden, ja tuon tiedon välittäminen on osaltaan uhrien kunnioittamista. Kuvajournalismilla on kautta historian ollut tärkeä rooli sotarikosten todistajana. Muistamme Vietnamin sodan symboliksi nousseen kuvan napalmihyökkäyksen kauhua itkevästä tytöstä, Sarajevon piirityksen kuvat, tapahtumat Ruandasta Syyriaan.
Väkivaltaisten kuvien näyttäminen vaatii aina vankat journalistiset perusteet. Kuva on paljon tulkinnanvaraisempi kerrontamuoto kuin esimerkiksi teksti tai puhe. Yle Uutisten peruslinja on, ettemme lähtökohtaisesti näytä kuvaa tappamisesta, väkivallasta tai kuolleista ihmisistä. Sama linja koskee niin onnettomuuksia, henkirikoksia kuin sotaakin. Silti journalismi ei voi sitoa omia käsiään liikaa: kuvaeettiseen ohjeeseemme on kirjoitettu selvästi auki myös se, että jos tiedonvälitystehtävä ja todellisen tilannekuvan ymmärrettäväksi tekeminen vaatii, peruslinjaan voi ja kuuluu tehdä harkittuja poikkeuksia.
Oleellinen kysymys harkinnassa on aina se, mistä kuva kertoo. Miksi se on tiedonvälityksen ja tapahtumien ymmärtämisen kannalta tarpeellinen? Myös se, miten tilanne kuvassa näytetään, vaikuttaa keskeisesti julkaisupäätökseen. On tarpeetonta julkaista tunnistettavia, yksityiskohtaisia lähikuvia väkivaltaisesti kuolleista ihmisistä ja heidän vammoistaan. Erityisen hienovaraista harkintaa vaaditaan, jos kyse on lapsista. Kuolleillakin on ihmisarvo ja yksityisyys, mutta yhtä lailla tärkeää on ajatella heidän eloonjääneitä perheenjäseniään ja läheisiään. Lisäksi yleisöä on syytä etukäteen varoittaa, että jutussa tai lähetyksessä näytetään poikkeuksellisen järkyttäviä kuvia.
Saamme joskus kritiikkiä myös siitä, ettemme julkaise kaikkea sitä karmivaa kuvastoa, mitä rintamilta vaikkapa sosiaalisen median kanavissa näkee. Pelkkä shokkiarvo ei ole uutisarvoa. Uskomme, että suomalainen yleisö ymmärtää sodan perusjulmuuden ilman toistuvaa alleviivaamista shokeeraavin kuvin. On selvää, että sodassa kuolee ja silpoutuu ihmisiä, erityisesti sotilaita. Ei ole hyvä, jos turrumme väkivallan kuvastoon. Siitä ei pidä tulla arkipäivää, joka ei lopulta enää hätkäytä ketään. Raunioiden ja kuoleman keskellä hiljaa jatkuvan elämän ja sen tunteiden näyttämisellä on myös väkevä todistusvoima.
Pidämme jatkossakin kiinni tarkasta harkinnasta sodan kuvien julkaisussa. Kuvat Butšasta piti näyttää siksi, että tämän kaltaisia siviileihin kohdistuvia kauheuksia ei pitäisi tapahtua edes sodassa. Maailman oli tärkeää nähdä omin silmin Venäjän sodankäynnin barbaarinen luonne. Uutiskuva on historiankirjoituksen ensimmäinen luonnostelija.
Riikka Räisänen
Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja
Näkökulmasta voi keskustella 8.4. klo 23.00 saakka.