Valokuvaaja Ari Nakari on kuvannut teatterinäytelmiä 25 vuoden ajan. Valokuvaus oli Nakarille aluksi harrastus.
– Kuten monella valokuvaajalla, tulee tilanne, että joku alkaa ostaa kuvia ja siitä lähtee hiljalleen kehittymään ammatti, Nakari kertoo uransa alkuajoista.
Nakari muistelee pidelleensä kameraa kädessään ensimmäisen kerran 4-5-vuotiaana, sillä kotona oli aina kameroita. Suuremmissa määrin valokuvaus alkoi kiinnostaa häntä lukioaikana.
– Olin jo tehnyt aika pitkään töitä, kun ymmärsin, että tämän on kuitenkin ala, jossa tarvitsee asiallisen koulutuksen. Sen jälkeen lähdin Tampereelle opiskelemaan alaa.
Varsinaisen tutkinnon hän kertoo suorittaneensa työnsä ohessa. Opinnoissaan hän suuntautui teatteri- ja ihmiskuvaukseen.
– Ne ovat kiinnostavia aiheita. Teatterikuvauksessa on se teatterin lumo, joka on aina kiinnostanut minua. Pyrin rakentamaan sitä teatterin illuusioita myös omiin kuviini ja välittämään sitä katsojille.
Aikataulut kiristyivät digitaalisuuden myötä
Valokuvaustekniikka on muuttunut rajusti Nakarin 25 vuoden taipaleen varrella.
– 2000-luvun vaihteessa, kun siirryttiin filmistä digikuvaukseen, aikataulut kiristyivät älyttömästi. Kenelläkään ei enää digiaikana ollut aikaa odottaa, että kuvat saadaan kunnolla ja huolellisesti tehtyä, Nakari harmittelee.
Kenelläkään ei enää digiaikana ollut aikaa odottaa sitä, että kuvat saadaan kunnolla ja huolellisesti tehtyä.
Ari Nakari
– Jos ajatellaan normaalia teatterikuvauksen aikataulua, niin myöhään illalla saadaan kuvat kuvattua ja valittua ja jo seuraavana aamuna ne ovat infossa lehdistön käytössä ja kirjapainossa käsiohjelmaa varten painettavina.
Nakari kertoo, että teatterissa kuvausta pyritään venyttämään mahdollisimman lähelle ensi-iltaa, mutta toisaalta niin kauas, että materiaali pystytään käyttämään info-tilaisuudessa.
Nakari näkee kuvauksen digitalisoitumisessa kuitenkin myös positiivisia puolia.
– Mustavalkoaikana yöt ennen ensi-iltaa menivät pimiössä ja nyt ne menevät tietokoneen näytön ääressä. Se on prosessina hurjan paljon nopeampi.
Valaistus on haaste teatterikuvaajalle
Tärkeintä teatterikuvaajalle on Nakarin mukaan teatterin tuntemus.
– Täytyy tietää, miten teatteria tehdään ja rakennetaan.
Täytyy tietää, miten teatteria tehdään ja rakennetaan.
Ari Nakari
Työskentelyprosessiaan hän kuvaa seuraavasti.
– Pyrin ensin lukemaan tekstin, tekemään kuvaussuunnitelman yhdessä ohjaajan kanssa ja miettimään, mitkä ovat ne asiat, joita halutaan jutusta kertoa ja mitä jätetään katsojille yllätykseksi.
Haastavana Nakari kokee työssään teatterin valaistuksen.
– Teatterin valaistus ei ole kuvaajalle unelmatilanne, koska valaistusmestarit rakentavat valaistuksen katsomossa olevaa katsojaa varten.
Valaistus täytyy muokata uudelleen kuvauksia varten siten, että valaistusmestarin luoma tunnelma kuitenkin säilyy. Nakari mukaan teatterikuvan syvin olemus on, että se tarjoilee katsojalle makupaloja kertomatta kuitenkaan kohokohtaa.
Ansiot kertyvät useista eri puroista
Yksin teatterikuvaus ei elätä kuvaajaa.
– Työskentelen pääasiassa lehtikuvaajana ja yritysten mainoskuvaajana, mutta toki kuvaan aika paljon myös muotokuvia ylioppilas- ja vihkikuvista mallikatalogeihin.
25 vuoden aikana Nakari kertoo kehittyneensä tarinankerronnassa.
Eniten on kehittynyt usko siihen, että näillä kuvilla pystytään oikeasti kertomaan tarinoita.
Ari Nakari
– Eniten on kehittynyt usko siihen, että näillä kuvilla pystytään oikeasti kertomaan tarinoita.
Jotakin hän on kuitenkin jäänyt kaipaamaan myös alkuajoista.
– Sitä hieman jännittynyttä fiilistä, joka oli kuvaustilanteeseen mennessä. Tänä päivänä on jo sellaista rutiinia, että se lähdetään tekemään ja jo melko tarkkaan tiedetään, mitä ollaan tekemässä.
Myös konkarikuvaaja tiedostaa valokuvaajien työllisyystilanteen.
– Tällä hetkellä valokuvaajia koulutetaan työmahdollisuuksiin nähden ihan älyttömiä määriä eli varmasti työllistyminen on vaikeaa, Nakari pohtii.
– Kaikesta huolimatta näen, että jos haluaa lähteä alalle yrittämään, niin ehdottomasti kannattaa hankkia madollisimman pätevä ja korkea koulutus, hän vinkkaa.
Ammattilaiskuvaajalle myös oikeanlainen kalusto on tärkeä.
– Tämä on välineurheilua. Kamerakalustossa oleellista on, että silloin kun sitä tehdään työnä, niin sitä tehdään työkaluilla. Ei kukaan tee töitä oikeasti harrastajatason kameroilla.