Tämän kesän hölmöimmäksi puheenaiheeksi on hyvää vauhtia nousemassa erinäisten huvilaitosten lippuhintojen kauhisteleminen.
Liian kallista on ollut ainakin Linnanmäellä, leikkipuisto Hoplopissa, Korkeasaaressa ja Ruisrockissa, ja mikäli mediat seuraavat kalenteria yhtä tarkkaan kuin analytiikkaa, luultavasti myös kaikissa loppukesän tapahtumissa Flow-festivaalista Blockfestiin.
Kuohunnan alkupiste jää usein hieman hämäräksi. Hinnat ovat ”puhuttaneet”, ”kohauttaneet” ja ”aiheuttaneet ärsytystä useissa vanhemmissa”. Epäilemättä näin onkin, suomalaisten psyyke kun näyttää romahtavan jo siitä, etteivät Suomenlinnan kyltit ole riittävän kohteliaita.
Tyypillisesti jutuissa esiintyy joko toimittajan oma ruokakunta tai kuvitteellinen nelihenkinen perhe, jonka tehtävä on ilmeisesti auttaa lukijaa hahmottamaan, että monta lippua maksaa enemmän kuin yksi. Todistusvoimaisimman esimerkin keksi Iltalehden toimittaja, jonka jutun Hoplopiin halajavassa fiktioperheessä lapsia oli peräti neljä.
Kuohunnan alkupiste jää usein hieman hämäräksi.
Lippuhintoja kauhistelevat jutut ovat luontevaa jatkoa mediailmiölle, jota toimittaja Oskari Onninen on Suomen Kuvalehdessä nimittänyt osuvasti kuluttaja-asiamiesjournalismiksi. Lehdet julkaisevat tarinoita kuluttajien riipaisevista ja usein erittäin vähäpätöisistä vastoinkäymisistä, joita harvemmin edes yritetään kehystää muuksi kuin kyyniseksi klikkausten kalastelemiseksi.
Jonkinlainen kehityksen lakipiste nähtiin heinäkuussa, kun melko rasittavan kuuloinen anonyymi espoolaismies valitti Helsingin Sanomissa, ettei häntä päästetty lennolle epäasiallisen käytöksen takia.
Hintapopulismin huomiotaloudellisesta arvosta kertoo myös se, että perinteisten medioiden lisäksi Linnanmäen kalliista lippuhinnoista on ”pöyristynyt” miljoonan liikevaihdollaan leveilevä Natalia Salmela, joka on johdonmukaisesti sitä mieltä, joka tuottaa Salmelalle eniten huomiota eli rahaa. Onnellista kyllä, Ilta-Sanomat uutisoi Salmelan pöyristymisen, joten eivätköhän lapset pääse huvipuistoon myös ensi kesänä.
Henkilökohtaisiin harmituksiin suhtaudutaan nykyään kuin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.
Epäilemättä on harmillista joutua maksamaan jostain enemmän kuin haluaisi. Olen itsekin usein maanantaina verkkopankissani sitä mieltä, että yökerhojen sisäänpääsymaksut ovat karanneet käsistä.
Henkilökohtaisiin harmituksiin suhtaudutaan nykyään kuin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Sähkösopimusten hintojen kauhistelu-uutisoinnissa oli omat kiusalliset hetkensä, mutta sähkö sentään on välttämättömyys. Huvipuisto on kirjaimellisesti hupia.
Samalla näyttää unohtuneen, ettei menojen priorisointi ole mikään järkyttävä vääryys, vaan normaali osa ihmisen elämää.
Korkeista hinnoista uutisoimisen taustalla lienee pyrkimys kertoa ”tavallisten ihmisten” arjesta ja olla jotenkin ”lähellä lukijaa”, mutta usein kauhistelu vaikuttaa todellisuudesta vieraantuneelta. Aika monissa perheissä on normaalitila, ettei huvipuistossa tai Korkeasaaressa ole varaa käydä montaa kertaa kesässä tai edes joka kesä.
Ja jos taas on, onko oikeasti mitään väliä sillä, maksaako päivä huvipuistossa 200 vai 250 euroa?
Analytiikan eli lukijoiden ”kiinnostuksen” perusteella toimiva media luo aihevalinnoillaan kuvaa siitä, millaisten asioiden ja elämysten mielletään kuuluvan kohderyhmän normaaliin elämään. Ilmeisesti ainakin ulkomaanmatkat, ulkona syöminen, omistusasunnot, asuntosijoittaminen ja muut ylemmän keskiluokan huvitukset.
Media luo aihevalinnoillaan kuvaa siitä, millaisten asioiden ja elämysten mielletään kuuluvan normaaliin elämään.
Olisi hauska nähdä joukko huolestuneita toimittajia pyörimässä teknoklubeilla kyselemässä asiakkailta, maksaako gramma kokaiinia heistä jo liikaa. Sekin on epäilemättä jollekin lukijasegmentille merkittävästi arkeen tai juhlaan vaikuttava kysymys – jopa vaikuttavampi kuin Korkeasaaren lippuhinnat.
Eikä ei voi olla miettimättä, olisiko yhteiskunta toisennäköinen, jos toimittajat olisivat yhtä kiinnostuneita vaikkapa yleisen asumistuen tai sote-järjestöjen leikkausten vaikutuksista pienituloisten ja päihderiippuvaisten hyvinvointiin – tai siitä, millainen hässäkkä syntyy, kun ihmisiä siirtyy leikkausten takia toimeentulotuen piiriin.
Eiköhän mielipahaa löydy sieltäkin.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.